Inrego
Stocklists

Yli 200% kasvu käytetyn IT:n ostomäärissä Suomessa

Uutiset 3 helmikuu 2023 3 min lukuaika

En person som står på en klippa och fotograferar med en smartphone.

Kaksi vuotta sitten Inrego laajensi toimintansa Suomeen, ja kiinnostus IT-alan kiertotaloutta kohtaan on ylittänyt kaikki odotukset. Vuonna 2022 Inrego Oy saavutti yli 200 prosentin kasvun. Lue lisää, mitä Suomen maajohtajamme Teemu Simola puhuu menestyksen avaimista ja Suomen markkinoiden kiinnostuksesta kestävään IT-laitehallintaan.

Viimeisen vuosikymmenen aikana kiinnostus teknologian kiertotalouden ratkaisuja kohtaan on lisääntynyt kaikissa Pohjoismaissa. Tämä oli yksi syy, jonka vuoksi Inrego päätti laajentaa Suomeen. Teemu Simola otti vastuun toimintojen avaamisesta Suomeen ja jo 12 kuukauden jälkeen hänellä oli sekä myyntitiimi että 10 hengen tuotantotiimi varmistamassa, että Inrego Oy pystyi toimittamaan uudelleenkäytettyä elektroniikkaa asiakkailleen.

Kasvuvauhti on alusta alkaen ollut suurempi kuin kukaan olisi voinut ennustaa. Kuten ruotsalaiset asiakkaat, myös suomalaiset asiakkaat arvostavat tietoturvaa hyvin korkealle, ja Teemu nostaakin esiin, kuinka tärkeää on pystyä luomaan edellytykset vahvalle luottamukselle asiakkaiden keskuudessa:

- Yksi Inrego Oy:n menestyksen syistä on yrityksen keskittyminen laadukkaaseen tukeen ja asiakaspalveluun. Pyrimme jatkuvasti kehittämään palveluitamme ja tarjouksiamme ollaksemme IT-kumppanina kiertotalousratkaisujen ykkönen. Yli 200 prosentin kasvu vuonna 2022 osoittaa, että tietoisuus vastuullisemmasta IT:stä on levinnyt laajalle. Teemun mukaan muutos on nähtävissä niin suomalaisessa yhteiskunnassa laajemmin kuin Inrego Oy:n asiakkaidenkin keskuudessa.

- Olen varma, että kunnostetun IT:n tarve kasvaa edelleen samaa tahtia kuin tietoisuutemme kestävästä kehityksestä. Olemme saaneet mahdollisuuksia mielenkiintoisiin uusiin yhteistyömuotoihin ja palveluihin, kun näemme yhdessä kuinka merkittäviä ilmastovaikutuksia voimme saavuttaa.

Äskettäin Inrego aloitti yhteistyön Aito Supportin kanssa, joka toimii valtuutettuna Samsung huoltajana. Yhteistyö mahdollistaa suomalaisten asiakkaiden palvelemisen yhä laajemmin.

- Yhteistyö Aito SUpportin kanssa tarjoaa asiakkaillemme useita synergiaetuja. Meillä on nyt mahdollisuus tarjota asiakkaillemme laajempia kokonaispalveluita, mikä tietysti tuntuu erittäin mielekkäältä!

Jatkuva laajentuminen ja uusien mahdollisuuksien avaaminen on osa kiertotalousratkaisujen saatavuuden lisäämistä kaikkialla Pohjoismaissa, ja kiinnostus on saanut Teemun ja Inrego Oy:n kehittämään entistä enemmän. Vuoden 2023 aikana he jatkavat yhteistyötä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti eri yhteistyökumpaneiden kanssa.

- Teemme läheistä yhteistyötä Ruotsin kanssa ja olemme inspiroituneita Ruotsin markkinoiden edistymisestä. Jo muutaman vuoden aikana saavutettu nopea kasvumme osoittaa tarpeen palveluille myös Suomessa. Nyt on vain jatkettava kehittämistä ja etsittävä uusia avauksia. Haluatko tietää lisää? Napsauta tästä saadaksesi yhteyden Teemuun ja hänen tiimiinsä!

Teemu Simola Inrego.

Teemu Simola

CEO Finland

teemu.simola@inrego.fi +358505911941