Inrego
Stocklists

Kiertotalousratkaisut houkuttelevat sekä sijoittajia että nuoria osaajia

Uutiset 24 helmikuu 2023 4 min lukuaika

Kestävän kehityksen ja digitalisaation megatrendit ovat muuttaneet markkinoiden priotiteetteja. Inregon perustaja ja toimitusjohtaja Henrik Nilsson kertoo, kuinka kiertotalouden ratkaisuista on tullut kilpailuetu sekä sijoittajien että nuorten osaajien keskuudessa työmarkkinoilla.

Elämme maailmassa, jossa muutos on osa jokapäiväistä elämäämme. Vaikka suuri osa siitä, mikä oli suosittua pari vuotta sitten, katsotaan nykyään vanhentuneeksi, tietyt trendit ovat vaikuttaneet meihin jo pitkään ja muuttaneet käyttäytymistämme perusteellisesti. Viime vuosikymmenellä kaksi megatrendiä, kestävä kehitys ja digitalisaatio, ovat olleet juuri sellaisia ​​trendejä. Kasvavat ympäristöhaasteet yhdistettynä nopeaan teknologian kehittymiseen puhuttaa jatkuvasti enemmän. Ja tässä kontekstissa kiertotalous on ytimessä. Yhä useammat ihmiset ymmärtävät, että kiertotalouden liiketoimintamallit sekä vähentävät resurssien kulutusta että lisäävät yritysten tehokkuutta. Se on yksinkertaisesti ratkaisu sekä kansalliseen että globaaliin ongelmaan.

Kiertotalouteen pyrkiminen ja kunnianhimoiset ympäristötavoitteet eivät ole enää vain halua tehdä moraalisesti oikein. Ne nähdään yrityksissä strategisina pitkän aikaväkin valintoina ja vakaan rahoituksen varmistajina. Nykyään myös sijoittajat vaativat yrityksiltä ilmastovaikutusten vähentämistä, ja nuorten parissa kiertotalouden liiketoimintamalleista on tullut selvä kilpailuetu.

Tietoisuuden lisääntyessä yhä useammat ihmiset avaavat silmänsä uusille ratkaisuille myös IT:n osalta. Luovutaan uuden ostamisesta ja vaihtoehtoiset ratkaisut ovat päätyneet myös IT-johtajien pöydälle. Valitettavasti paljon on vielä puutetta tiedoissa. Itse asiassa vain 46 prosenttia maailman toimitusjohtajista on tietoisia siitä, kuinka suuren ilmastojalanjäljen heidän yrityksensä tietotekniikka aiheuttaa. Samaan aikaan on todettu, että noin 15 prosenttia halinnollisten yritysten ilmastovaikutuksista johtuu juuri heidän IT-laitteista.*

Auttaaksemme asiakkaitamme selviämään tästä haasteesta ja lisäämään tietoisuutta, olemme kehittäneet analyysimenetelmän, jonka avulla yritykset voivat tehdä merkittäviä säästöjä ilmastovaikutuksiin myös IT-laitehallinnan avulla. Analyysissä lähestymme kokonaisvaltaisesti IT-laitehankintoja, käyttöaikaa ja hävitysprosesseja tavoitteena antaa konkreettisia neuvoja ja myös lukuja siitä, miten yritykset voivat hallita IT-laitteitaan resurssi- ja kustannustehokkaammin.

Uusien arvojen noustessa yhä näkyvämmäksi, suuret yritykset ovat nyt alkaneet sopeutua kiertotalouden vaatimiin muutoksiin. Eurooppalaisesta näkökulmasta voidaan todeta, että Ranska on ottanut It:n osalta kiertotaloudellisen johtoaseman, jossa lain mukaan julkisten toimijoiden hankinnoissa vähintään 20 prosenttia on oltava kunnostettuja. Myös Ruotsissa on nähtävissä merkittäviä toimia kiertotalouden edistämiseksi; Nynäshamn hankki koulujen tietokoneet kuunostettuina ja Göteborgin on vähennettävä ostojensa ilmastovaikutuksia jopa 90 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Jotta yritysten ja organisaatioiden olisi entistä helpompi seurata kiertotalouden kehitystä, olemme nyt julkaissut kolmannen uudelleenkäyttösilmukan kaikelle myymällemme IT:lle. Lupaamme tietyn takaisinostohinnan jo myyntivaiheessa; 20 prosenttia ostohinnasta 24 kuukauden ja 10 prosenttia 36 kuukauden kuluttua. Taattu takaisinotto on sekä laadun indikaattori kunnostusprosessillemme että helpotus asiakkaillemme ostopäätöksen tekemiseen. Kolmannella uusiokäyttösilmukalla voimme pienentää ilmastojalanjälkeä, keventää asiakkaiden hankintaprosessia taloudellisesti sekä varmistaa, että entistä useammat voivat käyttää jo markkinoilla olevaa teknologiaa.

Joten vaikka monet trendit menevät ohi yhtä nopeasti kuin tulevatkin, on selvää, että kestävän kehityksen ja digitalisaation megatrendit pysyvät. Analyysimme ja IT-palveluidemme avulla sinulla on mahdollisuus kehittää kilpailuetua uusilla markkinoilla, mikä houkuttelee samalla työntekijöitä, sijoittajia ja uusia osaajia.

Henrik Nilsson,

Inregon omistaja

**U&WE:n suorittama tutkimus Inregon puolesta.

Henrik Nilsson, Founder/CEO på Inrego.

Henrik Nilsson

Founder, CEO

henrik.nilsson@inrego.se